Yrityskaupat & Sukupolvenvaihdos


Yrityksen ostaminen tai myyminen on oikein tehtynä monivaiheinen ja huolellisuutta edellyttävä prosessi. Riippuen siitä oletko ostamassa vai myymässä yritystä, on osapuolen painotettava kaupankäynnissä eri asioita. Myyjän on varmistuttava kauppahinnan maksusta ja ostajan siitä, että ostettavan yrityksen tulos- ja taselaskelman takana ei piile yllätyksiä.

Huolellisesti toteutettuna yrityskauppa vaatii suunnittelua, aikatauluttamista, erilaisia tarkastuksia ja neuvotteluita. Yleensä kauppa toteutetaan tiiviissä yhteistoiminnassa tilitoimiston tai tilintarkastajan kanssa.

Sukupolvenvaihdos perheen sisällä toteutetaan yrityskauppana, jossa luopuja ei välttämättä tavoittele parasta mahdollista kauppahintaa. Yritystoimintaa jatkava läheistaho voi saada kauppahinnalle normaalista poikkeavan maksuajan tai osa yrityksen omistusta voidaan siirtää lahjana. Sukupolvenvaihdosta koskevien säännösten toteutuessa saaja saa tilanteessa veroetua.

Sukupolvenvaihdoksessa perillisen hyväksi saattaa myös tulla huomioitavaksi muiden lasten asema. Yrityksen siirtyminen voi vaikuttaa lasten keskinäisen asemaan siten, että sukupolvenvaihdos tulee huomioitavaksi aikanaan perintöasioita selvitettäessä. Tulevien erimielisyyksien välttämiseksi on hyvä miettiä asioita monelta kannalta.

Jos olet myymässä tai ostamassa yritystä tai suunnittelet sukupolvenvaihdosta, pystymme auttamaan prosessin suunnittelussa ja toteutuksessa sekä laatimaan tarvittavat sopimusasiakirjat.

Linkit


Nämä vahvuutemme tarjoamme käyttöösi


Kokenut ja tehokas

Hoidamme yksityishenkilöiden riita- ja rikosasiat kokemuksen tuomalla varmuudella ja tehokkuudella. Hoidamme myös perinnönjakoja, laadimme asiakirjoja ja annamme oikeudellista neuvontaa erilaisissa yksityishenkilöiden lakiasioissa.

Yritysten ongelmanratkaisija

Yritysten juridisten ongelmien ratkaiseminen on toimintamme ydinaluetta. Autamme oikeudellisten ongelmien ennaltaehkäisyssä ja ongelmatilanteissa niiden ratkaisemisessa. Viime kädessä ajamme asiaanne tuomioistuimessa asiantuntevasti ja tehokkaasti.

Nopeasti asian ytimeen

On kyse yksityishenkilön tai yrityksen oikeudellisesta ongelmasta, pääsemme nopeasti asian ytimeen. Osaamme myös esittää selkeästi mistä asiassa on oikeudellisesti kysymys. Yhteistyössä kanssasi pyrimme löytämään parhaan ratkaisun juuri sinun ongelmaasi.


Kiinnostuitko palveluistamme?
Katso yhteystietomme ja ota yhteyttä.

Ota yhteyttä